Katselet mobiililaitteille optimoitua versiota, mutta et näytä käyttävän mobiililaitetta. Klikkaa tästä jos haluat siirtyä normaalille sivustolle.
 
💜 NÄKIJÄKOULU 2020 - OULU 💜

Tämä on samanhenkisten sielujen koolle kutsu yhteiseen piiriin!
 
Aloitin vuoden kestävän Näkijäkoulun vuonna 2012 asiakkaitteni pyynnöstä. Moni halusi oppia ymmärtämään henkisiä lakeja, tekemään energiahoitoja, kanavoimaan enkeleleitä ja henkimaailman rakkaita. Iso ja tärkeä osa Näkijäkoulua on myös saada oman henkisen ryhmän tuki ja rakkaus. Itse koen tärkeänä että jokainen löytää sen oman juttunsa ja yhteytensä omaan intuitiivisuuteen ja viisauteen. Näistä toiveista ja paljosta lisämateriaalista lähdin kokoamaan tämä rakastetun kattavan koulutuksen ja siitä saakka se on kutsunut koolle ikioman sielunryhmänsä! Tammikuussa alkava ryhmä on 12. ja Näkijäkoululaisia on jo kaiken kaikkiaan lähemmäs 150. Mahtavaa! 
  
Oulussa alkaa uusi ryhmä lauantaina 25.1.2020 klo 10-15. Tapaamiset ovat kerran kuukaudessa Villa Valossa.

Näkijäkoulu on vuodenkierron kestävä henkinen matka omaan sielunmaisemaan; näkijyyteen, parantajuuteen ja intuitiivisuuteen. Vaikka tutustummekin itseemme ja omiin kykyihimme energian ja sielun kautta, koen että tämä koulutus on hyvin arkihenkinen. Pystyt integroimaan omat luonnolliset taitosi omaan elämääsi. Moni Näkijäkoulun käynyt kertookin saaneensa valtavasti itsevarmuutta, selkeyttä ja rohkeutta kaikkeen olemiseensa koulutuksen aikana. Jos siis kaipaat henkistä coachausta itsellesi ja haluat ympäröidä itsesi samanhenkisillä ystävillä, tämä on sinulle. 

Näkijäkoulun koko sisältöä on mahdotonta pukea sanoiksi, asiaa tulee vuoden aikana paljon. Tapani ohjata on kokemus- ja elämyspohjainen. Ihminen oppii parhaiten tekemällä ja oivaltamalla itse. Pidän aina myös valmiuden räätälöidä jokaiselle ryhmälle sopivia harjoitteita ja aiheita. Mukana tulee myös henkilökohtaista ohjausta ja konsultaatiota ryhmässä.

Keskiössä olet sinä ja sisäinen viisautesi. Kattava vuosi sisältää:

-meditaatiota äänitteinä tai videoina
-henkiset havainnollistavat harjoitukset videoina tai zoomissa, myöhemmin käytettävissä tallenteina (tämän lisän saa edullisesti käyttöönsä myös aiempien vuosien Näkijäkoululaiset, laita postia minulle)
-keskustelut
-oma faceryhmä ja whatsuppryhmä
-3 päivän luontoretriitti

Aiheita:
-maadoitus ja äiti maa - fyysinen keho
-korkein minä
-sielu
-tunteet
-luovuus ja parantava taide
-seksuaalisuus - elämän energia
-oma voima
-suojaukset ja niiden merkitys
-henkiset lait
-arki ja henkisyys
-henkioppaat, enkelit ja rakkaudellinen henkimaailma
-parantavan energian kanavointi - myös ryhmässä ja etänä
-hoitavat kivet, eteeriset öljyt ja enkelikortit
-menneet elämät
-mantrojen voima
-oman elämänkaaren läpikäyminen sielun suunnitelman valossa 
-sielun suunnitelma, -tehtävä, -oppiläksy, -voima

Saat myös omat arkkienkelikortit 😇

Vuoden aikana teemme paljon puhdistavaa, vahvistavaa, hoitavaa ja tietoisuutta muuntavaa työskentelyä. Sinun ei tarvitse alkaa tekemään näkijän tai energiahoitajan työtä mutta saat siihen kyllä haluatessasi hyvän pohjan ja vahvistuksen koulutuksen myötä. Pääpaino on kuitenkin sinussa itsessä ja linjautumisessa omaan sielun suunnitelmaasi sekä omien henkisten taitojesi vahvistaminen ja käyttöönotto. Yksi vuoden tärkeimpiä tavotteita on henkisen olemuksesi integroiminen omaan elämääsi.

Näkijäkoulu on vanhojen tuttujen sielujen koolle kutsu yhteiseen piiriin jakamaan, oppimaan ja peilaamaan. Moni on löytänyt uusia rakkaita ystäviä ryhmistä ja usein Näkijäryhmä on jatkanut tapaamisia vielä aikojen päästäkin! Se on aivan ihanaa, parasta palautetta! 😍

Oulun uuden Näkijäkoulu-ryhmän kokoontuumiset vuonna 2020:

la 25.1. klo 10-15 
la 15.2. klo 10-15
la 21.3. klo 10-15
la 25.4. klo 10-15
la 23.5. klo 10-15
ke 10.6. klo 17-20
-heinäkuu lomaillaan-
la 22.8. klo 10-15
25.-27.9. luontoretriitti
la 17.10. klo 10-15
la 21.11. klo 10-15
la 12.12. klo 10-15

Aikatauluihin voi joskus tulla muutoksia. Niistä ilmoitetaan ajoissa, jos näin.  

Kenelle:
Näkijäkoulu sopii kaikille asiasta kiinnostuneille ikään, kokemukseen tai taustaan katsomatta.

Ryhmäkoko:
Ryhmäkoko on 12 henkilöä. 

Maksu:
Näkijäkoulun hinta on 1950€ sisältäen alv 24% ja varausmaksun 150€. Maksaa voi 1-12 erässä. Lisäksi retriitin kulut kuten majoitus ja ruokailu maksut max noin 200€. 
HUOM! Early Bird ilmoittautuminen meneillään 15.11. saakka 1800€.

Ilmoittautuminen:
Sähköpostilla posti@erikajuusola.com viimeistään 10.1.2020 mennessä. 
Ilmoittautuminen on sitova.   

Minusta:
Minä Erika, olen syntynyt tähän maailmaan näkijänä. Minulle henkimaailma, enkelit ja ihmisen sielunelämä ovat olleet aina olemassa. Verhot toiseen maailmaan eivät vain koskaan sulkeutuneet. Löysin elämäntehtäväni pariin jo nuorena naisena ja avasin näkijän vastaanottoni Helsingissä vuonna 2005. Siitä saakka olen auttanut ihmisiä heidän omalle sielunpolulleen ihan päivätyökseni. Tällä hetkellä asun Oulussa, jossa minulla on oma hyvinvointikeskus Villa Valo. Lisäksi teen töitä ympäri Suomen ja myös keikkailen laulajana.

Tehtäväni on lisätä henkistä ymmärrystä inhimillisten tapahtumien takana, auttaa vapautumaan sielun kehitystä jarruttavista uskomuksista ja toteuttamaan vapaasti omaa sielun suunnitelmaa. Koen olevani eräänlainen sielun terapeutti tai valmentaja. Muistutan mielelläni myös että olemme jokainen syvimmältä olemukseltamme puhdasta rakkautta ja valoa.

Näkijäkoulu sai alkunsa tässä nykyisessä muodossaan vuonna 2014 kun minulta kaivattiin yhä enemmän opastusta intuition ja oman elämän merkityksen lähteille. Merkitys syntyy siitä tunteesta että oman elämän sisältö on linjassa oman sisimmän kanssa. Sydäntietoisuus on yhteyttä kotiin ja omaan sieluun tässä ihmisen kehossa. Tämän kolmen elementin tiedostaminen ja vaaliminen luo tasapainoa ja hyvinvointia kaikille elämän osa-alueille. Itse elämä on suurin henkinen harjoitus. Olemme psykofyysinen, energeettinen, seksuaalinen ja emotionaalinen kokonaisuus. Näkijäkoulu hoitaa, puhdistaa ja uudistaa näitä kaikkia osa-alueita meissä ja yhdistää meidät ikiomaan sieluumme, jumalalliseen kipinään.

Olen todella kiitollinen kaikista ihanista ryhmistäni vuosien varrella! Näkijäkoulun käyneitä on jo noin 120 tähän päivään mennessä. Ja matka senkun jatkuu ja syvenee laajentuen nyt netin välityksellä koko Suomeen. Kaikkien saataville, jotka tuntevat kaipaavansa tukea ja kokenutta ohjausta omalle polulleen.

Lämpimästi tervetuloa! Odotan jo innoissani ryhmän kokoontumista! ❤️

Halauksin, Erika

                                      


Erika Juusola, henkinen valmennus, posti@erikajuusola.com

  näytä normaaliversio » Ylös