Hei!
Minä olen Erika, moderni näkijä sekä integratiivinen terapeutti ja valmentaja. Ihanaa kun löysit sivulleni!
Olen ollut näkijä syntymästäni saakka. Kyky nähdä henkimaailmaan, ihmisten ja asioiden taakse, kerrosten alle ja sielun ytimeen on ollut minussa aina. Henkimaailman verhot eivät koskaan sulkeutuneet minulle. Näkymätön maailma on minulle yhtä totta kuin näkyvä maailma.
Näkijän työstä tuli minulle jo nuorena naisena ammatti, kutsumus ja tapa palvella. Alunperin en valinnut tätä työtä vaan tämä työ ja te rakkaat asiakkaat, valitsitte minut. Olen pitänyt vastaanottoa yli 20 vuoden ajan ja saanut kulkea rinnalla kymmenientuhansien ihmisten kanssa heidän sielunpoluillaan. Jokainen kohtaaminen on opettanut minulle lisää siitä, miten ihminen palaa itseensä, omaan voimaansa ja luontaiseen johtajuuteensa.
Tänä päivänä työssäni yhdistyvät näkijyys ja syvä intuitiivinen lukutaito sekä erilaiset terapeuttiset työskentelyt. Minulla on pitkä käytönnön kokemus ihmisen psyykkisistä, emotionaalisista ja energeettisistä prosesseista. Tapani ohjata on lempeä mutta selkeä, joka kutsuu myös sinua sinun oman intuitiosi äärelle. Olen maanläheinen ihminen ja saankin paljon kiitosta myötätuntoisesta ja inhimillisestä kohtaamisesta.
Olen moderni näkijä, jonka vastaanotolla voidaan ratkaista lähes mitä tahansa ongelmia ja päästä yhteyteen oman korkeimman potentiaalin kanssa. En koe olevani ennustaja, mutta istunnossa voidaan tarkastella myös tulevaisuuden mahdollisuuksia. Minua tullaan tapaamaan usein silloin, kun elämä on murroskohdassa, halutaan päästä elämässä eteenpäin, on jokin jumikohta tai kaivataan tulla nähdyksi sieluun saakka. Usein halutaan selvittää mitä itseltä jää näkemättä ja vapauttaa energeettisiä solmuja ja sidoksia.
Työskentely kanssani on rauhoittavaa, vahvistavaa ja suuntaa selkeyttävää. Asiakkaani kuvaavat että he palaavat takaisin kotiin, siihen paikkaan, jossa elämä alkaa tuntua taas omalta.
Kaikki inhimillinen on osa sielunpolkua, joten voit varata ajan mistä syystä tahansa. Myös vaikka sinulle ei ole mitään selkeää syytä mutta tunnet kutsun tulla tapaamaan minua, olet lämpimästi tervetullut, juuri sellaisena kuin olet!
Pidän vastaanottoani tunnelmallisessa jugend-talossa Villa Valossa Asemakadulla Oulun keskustassa. Kaikki palveluni toimivat hyvin myös puhelimitse ja zoomin kautta etänä.
Palveluitani ovat yksityinen vastaanotto, monipuoliset koulutukset, retriitit, tapahtumat, luennot ja näkijäkeikat. Olen myös laulaja, joten minua voi pyytää myös laulamaan.
Yksi rakastetuimmista palveluistani on Näkijäillat, joita järjestän Villa Valossa ja kutsusta ympäri Suomen.
Näkijäilta toimii myös loistavasti ohjelmanumerona syntymäpäivillä, polttareissa, virkistysilloissa, tms. Voit myös järjestää Näkijäillan kotiisi ja koota ystäviä tai samanhenkisiä ihmisiä illanviettoon luoksesi. Näissä illoissa jokainen saa itselleen viestiä tai henkistä ohjausta.
Vuoden 2026 teema on sisäinen ja luontainen arvojohtajuus;
Vuoden 2026 teema on sisäinen ja luontainen arvojohtajuus;
kutsun sinua muistamaan kuka sinä todella olet ja miksi olet täällä, juuri tässä ajassa! Nyt on se hetki kun opettelemme mestaroimaan omaa energiaamme.
Seuraa minua somessa:
KorttiLive Instagramissa joka tiistai; puhun ajankohtaisista energioista ja nostan jokaiselle viikolle omat kortit.
FB/ErikaJuusola - Vain rakkaus on totta
Instagram @erikajuusola
Utube Erika Juusola - Vain rakkaus on totta
Ajanvaraus: https://slotti.fi/booking/erikajuusola/
Minut tavoittaa:
Gsm 0405730099
posti@erikajuusola.com
Halauksin, Erika
Ajanvaraus: https://slotti.fi/booking/erikajuusola/
Minut tavoittaa:
Gsm 0405730099
posti@erikajuusola.com
Halauksin, Erika
Valikko


